sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Eniten ärsyttää kaikki

Tänään on tällainen päivä, että kaikki ärsyttää. Huomaan myös, että suurelta osin se johtuu aamupäiväisestä surffailusta blogimaailmassa. Blogeja selaillessa tuntuu usein siltä, että kaikki muut saavat jotain aikaan, kaikilla muilla on aikaa vaihdella huonekalujen paikkaa joka toinen päivä, kaikilla muilla on aikaa ja rahaa ostella kartelleja ja vuittoneita päivät pääksytysten, kaikilla muilla kuvat ovat hienoja ja näyttäviä. Ja sitä rataa. Kyllä mä ymmärrän, ettei se ole koko totuus, mutta joskus vaan on tällaisia päiviä, että eniten vituttaa kaikki. Anteeksi ruma sana, mutta otsikossa mainittu ärsytys ei ole tarpeeksi kuvaava sana tälle päivälle.



Tänä aamuna söin normaalin turkkilaisen jukurtin sijaan itse tekemääni kookosjogurttia. Innoituksen tähän sain Yellow Mood -blogissa olleessa ohjeesta (tarkalleen ottaen ohje oli aikoinaan kyseisen kirjoittajan aiemmassa blogissa, johon linkki itse asiassa vie) ja kyllä kai tuo onnistui ihan hyvin. Sekaan sotkin normaaliin tapaan kolme luumua pieniksi pilkottuna, kolme teelusikallista chia-siemeniä ja lopuksi muutaman lusikallisen pakasteesta ottamiani mustaherukoita ja mustikoita. Tökötti oli partajuguversiosta poiketen todella tuhtia, hyvä kun pystyin sekoittamaan ainekset. Jätin annoksen tekeytymään noin tunniksi. Ihan hyvältä se maistui, mutta tuskin tästä mitään normisettiä tulee. Kookoksen maku on sen verran voimakas, että kyllästyn siihen varmaan tosi nopeasti. Silloin tällöin tästä saa kyllä vaihtelua perusjuguannokseen. Muutahan en yleensä (kahvin lisäksi) aamuisin syökään.

Luojan kiitos mulla on tänään zumba ja powerstep (kuten joka toinen sunnuntai). Saa vähän näitä aggressioita purettua. Otin itseäni niskasta kiinni ja lyötiin työkaverin kanssa vetoa 10 %:n laihdutuksesta toukokuun loppupuolelle mennessä. Tuolloin meillä on firman yritysmaratonviesti (kuten viime vuonnakin) ja me molemmat ollaan firman joukkueessa. Itselläni paino oli tämän viikon tiistaina 57,7 kg (niiiiiiin syvältä!!!!), joten 10 % tarkoittaa minulle 5,7 kg... Juu, tavoite on melkoinen, mutta tuon verran painoin toissa kesänä ja olo oli ihana. Jatkossa punnitsen itseni aina tiistaisin StepFit-tunnin jälkeen, jotta saan hyvän vertailupohjan.



Heti tuli parempi olo, kun kirjoitin tuntemukset auki. Tiedättehän, miulla on oikeus miun ommiin tunteisiin. Tosi harmi muuten, että Jäbä Leisson tippui eilen Putouksen finaalista. Jäbä ja Antsku ovat tämän kauden parhaat hahmot, ylivoimaisesti. Mutta eihän se yhteiskunta sillä lailla toimi, että parhaat pääsee aina finaaliin :)

Tuossa muutama kuva, joiden voimin ehkä jaksaa eteenpäin. Kai se kevätkin joskus tulee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti