sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pretty good weekend

Eilinen oli tehokkaanpuoleinen päivä. Aamuhämärissä kiiruhdin keskustaan, jossa pidettiin vuotuiset yksityisten päiväkotien joulukatumyyjäiset. Käsitöitä, arpoja, joulupukkia, lasten laulua jne. Oikein mukavaa ja leppoisaa! Meikäläisen osana oli tänäkin vuonna arpajaisvoittojen jakelu. Homma sujui rutiinilla, sillä olen ollut samoissa hommissa jo kolmissä myyjäisissä.



Olipa huippujuttu, että tänne muuttaessamme tulin samoilleeksi netin syövereissä (silloinkin!). Ihan googlaamalla löytyi tämä kaupungin toisella laidalla sijaitseva päiväkoti, joka oli juuri tuolloin laajentumassa. Natiainen pääsi upouuteen ryhmään, jota oltiin juuri perustamassa. Päiväkotihan on todella iso, yli 100 lasta, mutta paljon on opejakin. Kaupunki sen sijaan ei ole iso, joten etäisyys on siedettävä ja lapsonen erittäin hyvissä käsissä. Ensi vuonna on edessä eskarivuosi ja se onkin sitten aika iso juttu.

Sirkusjumpan jälkeen kestiteltiin vieraita ja illemmalla sain parsittua taannoin esitellyt villasukat. Olen saanut nämä aikoinaan Lappeenrannan-tädiltä ja ovat tietysti hyvät ja lämpimät. Eihän näitä raaski pois heittää!


Neulominen on muuten ihanaa. Tulin taas kerran tähän tulokseen, kun aloittelin salaista projektia. Tähän hommaan liittyy keltainen lanka ja  kerron siitä myöhemmin lisää.


Illan päätteeksi surffailin hieman netissä....ja löysin ilokseni Neelalta Kohta kotona -blogista Arjen luksusta -haasteen, jonka ideana oli listata kolme omaa arkeani kohottavaa juttua. Haasteeseen liittyi kaupallinen osio, jonka jätän tästä pois, mutta katsotaanpa, saanko kolme arjen luksusjuttua kirjattua.

Numero Uno on tietysti kahvi. Olen oppinut juomaan kahvia vasta kolmikymppisenä muutettuani pääkaupunkiin. Osansa saattoi olla Cafe Esplanadin muhkeilla korvapuusteilla, joita ei kehdannut ilman kahvia tilata...no ei vaan. Toden totta muistan ensimmäisen juoneeni kahvia Cafe Esplanadissa ja silloin tajusin, että kahviin VOI ja SAA laittaa paljon maitoa. Sen jälkeen olenkin tullut tunnetuksi "sinä outona tyyppinä, joka juo maitoa kahvilla".

Arkisin juon päivän ensimmäiset kahvit työpaikalla. Meillä on siellä Nespresso-kahvikone, josta saa todella hyvää kahvia. Ihme kyllä, minun suosikkini on musta Ristretto, johon lurautan maitonvaahdottimesta annoksen maitovaahtoa...ja kyllä, vielä puolikkaan toistakin.

Viikonloppuaamuisin herättyäni suuntaan suunnilleen ensimmäiseksi kahvinkeittimelle ja laitan kahvit tulille. Pahoittelen termiä, mutta näin meillä sanotaan, kun ruvetaan kahvinkeittoon "pannaas kaffe tulille". Ei liene yllätys, että juureni ovat Hämeessä ;-)


Lisään kahvinporojen päälle yleensä vaniljajauhetta ja kanelia, ehkä myös kardemummaa. Vaahdottelen maidon Clas Ohlsonilta ostamallani pikkuruisella vaahdotintyökalulla ja liruttelen kuppiin maidon ja kahvin samanaikaisesti (sillä ON vaikutusta makuun, onhan?!). Päälle ripsautan kardemummaa tuoksutuntuman varmistamiseksi. Ylläolevassa kuvassa kahvissa on lisukkeena muutama lusikallinen kermavaahtoa, mutta se on kyllä aika harvinaista. Useimmiten nautiskelen aamun aikana 2-3 mukillista kahvia, lehtiä lukien ja aamuista nauttien. Meillä on sellainen sääntö, että ruokapöydässä ei lueta, paitsi viikonloppuaamuisin. Natiainen saa tällöin halutessaan katsella välillä telkkaria ja tulla sitten takaisin syömään, mikä ei todellakaan ole sallittua muulloin. Kokonaisuudessaan aamiaispöydän ääressä saattaa kulua parikin tuntia.

Arjen luksusjuttu numero kaksi taitaa olla kynsilakka. Olo on paljon huolitellumpi, kun on lakat kynsissä. Valitettavasti lakkaustaitoni eivät ole kummoiset, joten ihan perussetillä mennään. Mitään leimauksia tai muita en harrasta. Glitteri- ja konfettilakat ovat ehkä villeintä, mitä olen saanut kokeiltua (alimmassa kuvassa on kynsitarroja, mutta kynteni ovat liian kaarevat, jotta ne näyttäisivät hyvältä). Yleensä kokeilut tyssäävät täydellisyydentavoitteluuni. Haaveilen siitä, että vielä joskus olisi varaa ottaa geelikynnet vaikkapa vuoden ajaksi. Noh, veikkaan, ettei tule tapahtumaan.





Mikähän olisi kolmas arkeani kohottava asia? Ai joo! Sehän on oma auto! Työmatkani pituus on melko tarkalleen 30 kilometriä, josta ehkä 1/3 kaupunkiajoa, 1/3 moottoritietä ja 1/3 kehäkolmosta. Onhan se pirun stressaavaa oinasluonteelle, mutta kohtuullisen  hyvin nykyisin siedän niitä muita idiootteja. Itsehän luonnollisesti ajan paremmin, hehee. Totta puhuen aina välillä huomaa omassakin ajossa parantamisen varaa; tällä hetkellä projektinani on huomioida suojatiellä liikkujia paremmin. Kuinka usein ajankaan suojatien ohi antamatta tietä kadunvarressa odottavalle kävelijälle. TAHDON huomioida heidät paremmin ja antaa tietä, mutta usein aivot rekisteröivät kulkijan vasta kun on jo liian myöhäistä jarruttaa suojatien eteen. Vaaratilannetta ei toki synny, mutta tahtoisin olla kohteliaampi! Varsinainen paheeni on ylinopeus. Muuten koitan noudattaa liikennesääntöjä orjallisesti (esimerkiksi näytän vilkkua, vaikka tie olisi aivan tyhjä), mutta kaasujalka on aika raskas. Myönnän ja pahoittelen, mutta en aio muuttua tässä suhteessa.



Niin tosiaan, se auto. Oma amalfinvalkoinen kärryni <3. Ostin sen viime vuonna, itse asiassa tarkalleen 1,5 vuotta sitten (Hidalgon avustuksella toki) ja kyseessä on siis Audi A1. Aiempi, ensimmäinen autoni oli Audi A2 ja tykkäsin siitä kuin hullu puurosta. Tämä nykyinen sulotar on toki persoonattomampi ja vihaan valkoista väriä, kun se on aina likainen (kuten kuvasta näkyy; eipä paljon kuvankäsittely auta...), mutta tokihan A1 on Auto isolla A:lla.


Muistan joskus vuosia sitten lukeneeni Hesarin Autoliitteestä kullanarvoisen ajo-ohjeen: "kiihdytetään napakasti tavoitenopeuteen". Voi kun tämä ohje olisi raapustettu jokaisen auton kojelautaan tai vaikka rattiin siten, että kuski näkisi sen aina lähtiessään ajamaan... Yksi pahimmista jutuista, mitä tuolla liikenteessä voi tehdä, on körötellä moottoritien liittymästä kävelynopeudella muun liikenteen sekaan. Hei oikeesti, painakaa sitä kaasua siten, että teillä on sama nopeus kuin sillä muulla liikenteellä! Okei, jo riittää ajo-opetus. Audistahan minun piti kertoa. Tykkään siis siitä, että pikkuinen kärryni kiihtyy nopeammin kuin minä itse; johtunee siitä, että auto on niin kevyt. Nyt kun olen oppinut autoni kaikki kommervenkit, niin ajelu on todella mukavaa ja miellyttävää.

Kurkku oli illalla todella kipeä; se on kipuillut jo parisen viikkoa aina iltaisin ja usein myös aamulla. Päivän kuluessa kipu häipyy vain palatakseen taas iltasella. Lämmittelin yömyssyksi Blossa-Marlin glögi-naapurin tädin mustaherukkamehu-vesi-mukillisen ja voilá, aamulla kipu oli tiessään! Uskon, että mikstuuran ratkaiseva osanen oli tuo mustaherukkamehu, hehe!

Tänään oli sitten shoppailua tiedossa. Tapasin rakkaan ystäväni Neiti O:n Sellossa. Tehtiin muutamia ostoksia (oltaisiin tehty enemmänkin, jos olisi ollut aikaa) ja käytiin pizzalla. Minä ostin Natiaiselle yöpuvun (musta-harmaaraidallinen; kommentti oli "aika tylsä") ja lisäksi löysin muutaman aarteen:


Hurmaavat buutsinilkkurit löytyivät Biancosta naurettavaan 35 euron hintaan. Sisäpohja on nahkaa ja väri - no joo, kuuluu todellakin meikäläisen värikarttaan!!



Uudet tosi mageet viininpunaiset vetoketjufarkut löytyivät Gina Tricotista, pilkkahintaan nekin. Ostin myös viininpunaisen kirjainhuivin ja sinisen "lentoemäntähamosen" ja koko touhusta yhteensä maksoin peräti 34,95 € - ihan saman verran kuin buutseistakin! Jotenkin minusta on vaan äärimmäisen tyydyttävää tehdä löytöjä noista ketjuliikkeistä.

Saatuamme ostosnälkämme tyydytettyä kävimme vielä Classic Pizzassa herkuttelemassa (joo ei tosiaan ollut vhh-viikonloppu) ja sen jälkeen suuntasin kotiin ja zumbailemaan. Päivän päätteeksi rauhoittelin jälkikasvun raivarit ja siinäpä se viikonloppu sitten olikin. Pretty good I think!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Tunnustuksen innoittamana keskellä yötä.....

Voi jee! Meikän blogihan on vasta puolisen vuotta vanha, joten en odota mitään suurta yleisöä näille jutuille. Facebookiin linkkaan yleensä tarinani ja muutamalla peukutuksella minut saa oikein tyytyväiseksi. Nyt kuitenkin illan päätteeksi (Hidalgo pikkujouluissa, Natiainen isossa sängyssä unikaveria odottelemassa, minulla katsottuna Jennifer Lopezin romcom ja juotuna pari viinilasillista) eksyin vielä nettiin ja mitä löysin? Tunnustuksen! Kiitos Masha! Käsittääkseni nyt pitäisi laittaa tuo tunnustus eteenpäin 10 kivalle blogille...palataan asiaan postauksen lopussa.

Mashan ihanista portaista inspiroituneena rupesin samantien ottamaan kuvia meidän portaikosta. Asumme siis tässä -74 rakennetussa talossa, jonka portaikko on ehdottomasti yksi niistä syistä, miksi ylipäätään tähän kotiin päädyimme. Tammiset portaat, metalliset kaiteet ja selkeä, lapselle(kin) turvallinen muoto väliportaineen - nämä portaat ovat edelleen tosi coolit!






Sytyttelin tänä iltana kynttilät portaikkoon varmaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Kuvat eivät tee oikeutta tosi kivalle näkymälle (tuskin kenellekään on enää tässä vaiheessa yllätys, että kuvani eivät ole kummoisia). Näin jälkikäteen tulee mieleen, että olisihan kuvausta voinut kokeilla ihan ilman kattovaloakin...noh, toisella kertaa sitten.

Seinällä riippuvasta tilkkupeitosta sen verran, että se on äitini vuonna 2009 tekemä tilkkutyö. Äidillä oli pahimmanlaatuinen aivosyöpä ja tämä tilkkutyö oli hänen viimeinen ponnistuksensa. Työ tuli valmiiksi eräänä maaliskuisena torstaina ja saman viikon lauantaina hän ei enää kyennyt nousemaan sängystään. Onneksi tätini, äidin kaksossisko, ehti hätiin, ja äiti saatiin hoitokotiin, jossa hänellä jo oli paikka. Kesäkuussa äiti sitten kuoli. Olen ihan varma, että äiti oli päättänyt saada tuon työn valmiiksi ennenkuin luovuttaisi taistelun syöpää vastaan. Puhekyky oli hoitokotiin vietäessä jo niin huono ja äidin voimat vähissä, että tästä ei ehditty koskaan jutella.

Peitossa on sinisiä ja punaisia neulottuja tilkkuja, joihin kuhunkin on ommeltu Natiaisen ekan elinvuoden valokuvista kankaalle painettu kuva, yksi kussakin ruudussa. Onneksi äiti ehti nähdä pienokaisen elämän alkutaipaleen, vaikka hänen oma elämänsä päättyi aivan liian aikaisin, 60-vuotiaana.  <3

Joo mutta niihin blogitunnustuksiin. Unikkotunnustuksesta on siis kyse. Älkää kysykö, mikä juttu tämä on - minulla ei ole aavistustakaan, mutta näköjään tämän unikkokuvan myötä annetaan "kivan blogin tunnustus" eteenpäin. Surkeat IT-taitoni hädin tuskin riittivät kuvan kopioimiseen tähän, mutta näköjään mukana tuli jotain muutakin, jota en saa pois. Siis olkoon.


Saankohan 10 blogia kasaan? No, tästä lähtee.

Viilankantolupa
Rillan koti
Koti asemalla
Pieniä unelmia - elämän murusia
Kohta kotona

Huh, sainpa kymmenen kasaan! Näitä blogeja luen vähintään viikottain. Muutenkin blogi-innostukseni on vähän niinkuin räjähtänyt käsiin... Listasin tähän pääasiallisesti sisustus/lifestyle-blogeja; en edes kehtaa sanoa, kuinka monta kosmetiikka/kauneus/muoti/hömpötysblogia vilisee silmissä... enkä laittanut tähän sitä inspiroivinta eli Kalastajan Vaimoa - hän todellakin on minun tyyli-idolini :D

No juu. Postaan tämän aamuhämärissä, vaikka tein jutun yöllä. En vaan jaksanut ruveta siirtämään kuvia siinä vaiheessa. Nyt on pakko kiiruhtaa päiväkodin joulukatumyyjäisiin (järjestäjinä kymmenkunta paikallista yksityistä päiväkotia), joissa oma osani on toimia vastuullisena arpajaisvoittojen jakajana...hauskaa lauantaita itse kullekin!








sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sunnuntain sillisalaatti

Saatatte kuvitella, että nyt seuraa kala-aiheinen ruokapostaus, mutta ehei. Ei sinne päinkään. Otsikon on tarkoitus ilmentää postauksen syvintä luonnetta: tämän päivän setti on täynnä pieniä höpöjuttuja, joista yhdestäkään ei olisi saanut kehitettyä omaa postaustaan.

Viikonloppu on sujunut kohtalaisen leppoisissa merkeissä. Eilen - ennen Natiaisen sirkusjumppaa - leivottiin syksyn ensimmäiset piparkakut. Lepo vaan joo, tietysti valmiista taikinasta.

Yksi lapsuuden parhaista muistoista oli se, kun pikkuveljen kanssa leivottiin äidin punaisesta reseptikirjasta piparitaikinaa - syötäväksi. Tarkoitus ei siis ollut laisinkaan paistaa pipareita, vaan päästä herkuttelemaan itse taikinalla. Oi sitä odotuksen tuskaa, kun taikinan piti antaa seistä jääkaapissa tekeytymässä seuraavaan päivään. Kyllä siellä kaapilla taisi yksi sun toinenkin käydä maistelemassa... Muistoissa kyseinen taikina on saanut kohtuuttoman glorian; täytyisi joskus kokeilla reseptiä ja ottaa selville, oliko taikina tosiaan niiiiiiiin hyvää. Veikkaanpa tosin, että kyllä se oli.



Nämä piparit onnistuivat mainiosti ja kyllä me niillä herkuteltiinkin! Niin oli kiire syödä ne pois, ettei keritty edes harkita piparien koristelua.

Natiaisen sirkusjumpan ajan treenailin "kevyesti" salilla. Ensin lämmittelin crossarilla ja sitten vähän kasikiloisella kahvakuulalla. Tein lisäksi muutamia epämääräisiä taljavetosarjoja ja lopuksi erinäisiä vatsalihasliikkeitä. Ja voi herranjestas, että tänään on kylkilihakset kipeät!! Kauhulla odotan illan PowerStep-tuntia...

Tänään on kyllä ollut melkoinen tsemppipäivä, kun päivällä puutarhahommissa kului tunteroinen (voihan sen merkitä HeiaHeiaan, voihan?), juuri äsken kävin e-rit-täin hikisellä zumbatunnilla ja vielä olisi tosiaan steppitunti edessä. Joka toinen sunnuntai zumba ja PowerStep ovat tunnin välein ja voin kertoa, että sen jälkeen kroppa on aika loppu. Olen toistuvasti marissut salikyselyissä meidän salin steppituntitarjonnan vähyydestä. No, tietenkin se viikon ainoa (ja siis todellakin vain joka toinen viikko ohjelmassa oleva) steppitunti piti sijoittaa zumbapäivälle. ARGH. Zumbasta en voi luopua - niitä tunteja on meidän salilla vain kahdesti viikossa - joten ei auta kuin käydä molemmilla tunneilla.



No niin. Kuten jo totesin, tänään oli siis ohjelmassa puutarhahommia eli käytännössä kukkasipuleiden istutusta. Haravointi oli aika tehotonta järkyttävän tuulen takia.

Citymarketista ajat sitten ostamani kukkasipulilaatikon sanotaan sisältävän Kevään kukkaloistoa... jää nähtäväksi, millaisen loiston nämä sipulit saavat aikaiseksi. Teinä en odottaisi liikoja. Oli miten oli, tästä 65 sipulin setistä heittelin takapihalle olemassaolevien rehujen seuraksi 20 sinistä helmililjaa ja 20 niinikään sinistä krookusta. Näiden kai pitäisi nousta melko aikaisin, ehkä jopa maaliskuussa. Etupihalle kaivoin kolon kärhöjen ja tuijien väliin ja heitin siihen sikinsokin loput sipulit eli 20 tulppaanisipulia (kahta eri lajiketta) ja 5 valkoista narsissia. Saa nähdä, mitä näistä nousee. Kyllä se on vaan niin todettava, että meikäläinen ei todellakaan ole mikään viherpeukalo. Heitin nimittäin samalla kertaa menemään yhden läpikotaisin ruskistuneen muratin ja aikoinaan anopilta saadun yrttiruukullisen, joka on muuten tainnut vilahtaa blogissakin joskus keväällä. Nyyh, siitä oli vain mintuntuoksu jäljellä, ulkomuoto sen sijaan oli kuihtuneen ruskea.

Meillä on talvisin tosi kylmät lattiat ja minulla on kotona villasukat jalassa osapuilleen elokuusta toukokuuhun. Parkettimateriaali on valitettavasti sen verran karheaa, että villasukat kuluvat tosi nopeasti puhki pohjasta.






Kuten huomaatte, nyt olisi parsinneulalle käyttöä. Minun piti parsia reiät umpeen jo perjantai-iltana Vain elämää -nyyhkyn parissa, mutta en sitten saanut aikaiseksi. Palataan tähän asiaan myöhemmin.

Lopuksi esittelen tulevan tuunauskohteen.


Duunikaveri oli Italiassa käymässä ja toi sieltä tuliaisiksi paketillisen paikallisia herkkuja, jonkinlaisia manteli-turron-tyyppisiä valkosuklaapäällysteisiä konvehtinamuja. Tarkemmin en osaa kuvata, mutta joka tapauksessa erittäin maistuvia olivat. Nappasin tämän muovisen kotelon ja irrotin siitä kantohihnan. Ajattelin, että tuon voisi päällystää joko kankaalla tai vaikkapa hyllypaperilla, niin siitä saisi aika hauskan säilytyskotelon. Korkeus on parisenkymmentä senttiä ja lieriön halkaisija kymmenkunta senttiä. Käyttökohde ei vielä kristallisoitunut, joten jos teille tulee joku idea, niin laittakaapa tulemaan!

Juu nääs. Tässä tämän päivän sillisalaatti. Toivottavasti maistui!




lauantai 16. marraskuuta 2013

Hei tää ei taida enää olla tuunausblogi...

...vaan enemmänkin kosmetiikka/ostos/vaate/hömppäblogi. No joo, hömppää tää on ollut alusta asti, mutta näköjään tuunaukset on aika lailla paitsiossa nykyään. Ei vaan kuulkaa riitä aika eikä inspiraatio. Tuntuu, että mulla on jonkinlainen syysmasennus, kun monena iltana vaan lösähdän sohvalle ja koko ilta kuluu mitään tekemättä (lue: netissä surffailemassa). Masentavaa, mutta ei nyt auta murehtia moista. Eiköhän sitten taas jossain vaiheessa tuunaushommatkin taas rupea maistumaan. Meillä on täällä kotona tietysti se ongelma, että mitään suurisuuntaista ei pysty kotioloissa tekemään ja jotenkin vaan huonekalujen siirtely ei jaksa kiinnostaa. Jotain on kuitenkin tehtävä, sillä parvekkeella on yksi sisäkäyttöön tarkoitettu hylly, jolle täytyy raivata tilaa sisältä....joo katellaan.

No mutta olihan mulla kuitenkin jotain kerrottavaakin. Työkaverin innoituksesta kokeilin alkusyksystä Dermosilin Dark Chocolate -vartalovoita, joka olikin todella kosteuttavaa tavaraa. Ainoa miinus tulee purkista, sillä pumppupullo olisi vaan niiiiiin paljon kätevämpi ja mukavampi päivittäisessä käytössä.


Nyt tilasin purkin samaa vartalovoita vaniljantuoksuisena ja jotta kaikki vaniljanvihaajat saisivat oikein slaagin, varmistin hajupommin vaniljantuoksuisella vartalon sokerikuorintatuotteella. Hihii...

Pikkuruinen lasipurkki täynnä pieniä voidehelmiä on Skin Comfort -sarjan silmänympärysgeelivoide. Toivotaan, että sillä on näkyviä vaikutuksia...silmänympärykseni ovat nimittäin melkoisen ryppyiset. Heitin juuri parisen viikkoa sitten roskikseen vanhentuneen Dr. Hauschkan sy-voiteen; tuubissa oli jäljellä varmaan yli puolet, mutta totesin tuotteen vanhentuneen, kun tuubista puristaessa tuli ainoastaan jotain epämääräistä nestettä. Juu juu, lupaan ryhdistäytyä.

Tilaamieni kolmen tuotteen lisäksi pakettiin oli lykätty jättipussillinen näytetuotteita (ihana väripläjäys, kuten kuvasta näkyy) ja Dermosilin joulukuvasto. Ihan tiedoksi vaan kaikille asianosaisille, että aion tänä vuonna hankkia kaikki joululahjat Dermosililtä. Siellä oli ihan älyttömän kivan näköisiä settejä ja rupesin heti miettimään, kenelle tuo ja tämä setti olisi justiinsa paikallaan. Hidalgo tosin parahti kauhusta aikeeni kuullessaan: 'mulle et sitten osta sieltä mitään'. Juu en darling.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Hileestä osa II

Hrrrrrr...ulkona on tänään tosi kylmä! Töistä lähtiessä (noin neljältä) jouduin skrapaamaan auton ikkunat! Ihan käsittämätöntä.

Viime perjantaina vietimme kauan odotettuja ja hartaasti suunniteltuja pikkujouluja työporukalla. Valmistelen siitä erillisen postauksen, kunhan ennätän, mutta Anonyymin toiveesta (herranjestas, toivepostaus meikäläisen blogissa!) hahmottelen pikaisesti Hile-langasta tehdyn neuleeni. Alkuperäinen ohjehan oli siis Kalastajan vaimo -blogista, josta on muuten lyhyessä ajassa tullut yksi suosikeistani. Härregod, että voi olla kauniita kuvia ja ihania vaatteita.

Minun mukaellussa neuleessani on siis käytetty Novitan vaaleanruskeaa Hile-lankaa. Ohjeen mukainen puikkokoko olisi ollut seiska, mutta minä käytin bambuista pyöröpuikkoa nro 8. Pyöröpuikon pituus näkyy olevan 80 cm.

Alkuperäisestä ohjeesta kannattaa katsoa neuleen muoto; en jaksa/osaa piirtää tuollaisia havainnekuvia... Minun työssäni silmukoita on 90 (vaatekokoni on pääsääntöisesti 36). Pari ensimmäistä kerrosta neuloin ainaoikeaa ja sen jälkeen sitten sileää neuletta. Minulla on aika tiukka käsiala ja koitin neuloa mahdollisimman löysää neuletta. Se ei ollut itse asiassa hirveän miellyttävää, koska työ kasvoi pian tosi suureksi ja kun silmukat ovat isoja, niin jonkin sortin venyminen on väistämätöntä. Työn korkeus helmasta kainaloon on näköjään n. 73 cm. Oma pituuteni on 163 cm. Takista tuli itse asiassa vähän pitempi kuin mitä olin alunperin aikonut. Pääntien kavennukset aloitin samaan aikaan hihan kanssa. Kannattaa katsella tarkoin, ettei etuosista tule liian pitkiä. Minulla taisi tulla jokunen kerros liikaa, sillä jouduin lopuksi kursimaan neuletta olkapäiltä kasaan, koska etukappale tuntui olevan pidempi. Voi toki olla, että se johtui paremminkin neuloksen löysyydestä, mutta niin tai näin, pituutta kannattaa seurailla työn edetessä.

Hihoja varten ei ole tehty kavennuksia eli takki on mallia laatikko. Hihat tein ensimmäistä kertaa elämässäni kainalosta aloittaen. Alkuperäinen ohje oli hieman epäselvä enkä saanut kysymykseeni koskaan vastausta. Niinpä kokeilin uutterasti uutta tyyliä. Eipä siinä mitään suurta eroa syntynyt, mutta näin jälkikäteen ajatellen ehkäpä ihan kätevä tyyli, jos haluaa hihansuun nätin näköiseksi. Hihassa oli alkajaisiksi 40 silmukkaa ja jos muistan oikein, kaventelin molemmista reunoista joka kolmas kerros yhden silmukan pois, kunnes silmukoita oli jäljellä 30. Nyt kun katson hihaa, niin näyttää siltä, että ranteessa on silmukoita enää 20, joten lienenkö sitten kavennellut loput 10 vähän harvemmalla välilllä, ehkäpä joka 5. kerros. Pahoittelen, että en ole ihan varma. Eipä tosiaan tullut mieleen, että joku tätä myöhemmin kyselisi.

Paikkataskut on ommeltu päälle lopuksi. Niissä on 15 silmukkaa ja koitin tehdä taskuista suunnilleen nelikulmaiset. Tämäkin tietysti riippuu käsialan tiukkuudesta.

Ommeltuani takin kappaleet yhteen höyrytin työn, jolloin neuleesta tuli todella pehmoinen. Aika paljon nuo etureunat käpertyvät rullalle käytössä, mutta ei auta valittaa. Olisin ehkä voinut tehdä työn 100 silmukalla, niin rullautuminen olisi haitannut vähemmän.

Minulla on parhaillaan työn alla toinen vastaava neule, tosin tällä kertaa lyhyt malli. Taisin johonkin postaukseen jo laittaakin pienen tiiserin tuosta työstä, mutta valitettavasti se ei ole edennyt muutamaan viikkoon ollenkaan. Saisinkohan sen valmiiksi jouluksi??? Ken tietää. Kyseessä on siis ihan samalla mallilla tehtävä lyhyt neule, johon käytän peräti 7 eri lankaa. Innoituksensa tämä uusi työ sai - kuinkas muuten - Kalastajan vaimon päällä nähdystä ChillNorwayn neuletakista, samoin kuin tästä HenkkaMaukan neulejakusta, jota olen käynyt syksyn aikana kokeilemassa sen seitsemän kertaa. Viime viikolla (kun oma neuleeni ei osoittanut edistymisen merkkejä) annoin periksi ja kävin ostamassa kyseisen jakun. Purkasin siitä olkatoppaukset pois ja ajattelin lisäksi vähän korjailla noita olkapäitä. Tässä neuleessä jännintä on tuo ihana kimaltava matsku ja toisaalta tekonahkainen tere reunoissa. Samaten neuleen muoto (takaa ihan lyhyt, edestä pitempi) on jotenkin tosi kiva.

 

Näillä siis mennään. Nyt on pakko raahautua iltapesun kautta lukemaan sänkyyn. Koitan saada huomenna aikaiseksi juhlaraportin.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Sunnuntaiharmautta

Tähän sangen harmaaseen sunnuntaihin mahtuu meikäläisen osalta reilu annos harmaata ihan omastakin takaa.




Olen pitkään ihmetellyt, miten ihmiset viitsivät lakata kynsiään parin päivän välein joillain hienoilla koristelujutuilla. Tiedän, että varmaan joku olisi MINUSTA sitä mieltä, mutta oikeastaan totuus on vähän surkeampi: mun lakkaukset ovat useimmiten ihan perusvärejä ja korkeintaan jotain glitteriä päälle. Koska en osaa käyttää ollenkaan noita pikakuivattajia (tuntuu, että ne aina vaan pilaavat lakan), lakkatouhuihini kuluu aina ihan määrättömästi aikaa. Niin nytkin. Aloitin urakan jo eilen lakkaamalla pari kerrosta mudanharmaalla Kanarialta ostetulla Lola-lakalla. Tänä aamuna kahvinjuonnin lomassa vetäisin siihen päälle glitterit Lumenen Natural Code -glitterilakan sävyllä 56 Sparkle Burst, jota ehkä olen jo kehunut (?). Jos en ole, niin kehun nyt. Tosi kiva ja hauskannäköinen lakka ja sopii erinomaisesti nudelakan päälle. Kuvanlaatu ei taaskaan ole kovin kehuttava, mutta kaipa tuosta nyt jonkun käsityksen saa. Glitterilakka on yleensä siitä mahtava, että pienet lohkeamat eivät näy.

Lakkatouhujen jälkeen olen lähinnä ommellut, siis ompelukoneella (tosin kyllä välillä tehtiin Natiaisen kanssa Autot-palapeli). Meikäläisen ompelut ovat erittäin harvoin mitään kovin upeaa. Enimmäkseen tuunailen ja korjailen jotain olemassaolevaa. Aloitin hommat korjaamalla Natiaisen takin ripustuslenkin, joka oli päässyt katkeamaan. Sen jälkeen tartuin hommaan, jonka sain kontolleni viikon takaisista päiväkodin joulukatumyyjäistalkoista. Kyse on siitä, että täällä Keravalla pidetään vuosittain marraskuun lopulla yksityisten päiväkotien joulukatumyyjäiset. Isoin juttu myyjäisissä taitavat olla arpajaiset (jokainen arpa voittaa), mutta niiden lisäksi tehdään myyjäisiin kaikkea mukavaa myytävää. Tätä varten pidetään yleensä lokakuussa myyjäistalkoot, joissa siis mekin Hidalgon kanssa viime viikonloppuna ahkeroimme. Herrahenkilö keskittyi omassa tiimissään väsäämään tervanarusta ja rautalangasta sydämenmuotoisia saunatuoksuhärpäkkeitä, joista tuli sivumennen sanoen aivan mainioita, kun taas minun osakseni ompelukoneen käyttäjänä ja taitajana tuli jälleen kerran ompelusuoritus. Tällä kertaa oli päätetty valmistaa kissan ja nallen muotoisia ovistoppareita, jotka sitten ompelun jälkeen täytetään hiekalla ja vanulla. Ihan mahtava idea, jos minulta kysytään! Ihan kaikkia katteja ja nalleja ei ehditty talkoissa ommella, joten otin muutaman setin kotiin ommeltavaksi ja tämä siis oli nyt homman nimi.


Tässä valmiiksi ommellut, täyttöä vaille valmiit elukat. Silmät on tehty napeista ja täyttöä varten on jätetty sivuun pieni aukko. Tarkoitus on täyttää stopparin alaosa hiekalla ja yläosa vanulla (jotta stopparista ei tule liian painava).


Tässä demonstraatio valmiista tuotteesta. Eikös vaan olekin hurmaava! Aion kyllä ostaa tämän nimenomaisen kisun tai jonkun kaverinsa ihan meille omaan kotiin! Myyjäiset muuten järjestetään lauantaina 23.11. klo 9-13.30 Keravan kävelykadulla, joten tervetuloa sinne sankoin joukoin. Huom. Tämä ei ole sponsoroitu mainos :D

Harmaa sunnuntai jatkui harmaiden verkkareiden tuunauksella. Olen jokunen vuosi sitten saanut Laivatyttö A:lta (terkkuja muru!) harmaat Casallin verkkarit, jotka ovat muuten tosi kivat, mutta vyötärönauha on tosi tiukka. Casallin kuteet yleensäkin ovat aika pientä kokoa ja vaikka nämä aikoinaan olivat mulle sopivat, niin nytpä oli vyötärö tiukka minullekin (tarttiskohan tehrä jotain?!). Materiaali on kivaa ohutta trikoota ja malli on mukavan rento ja niinpä päätin tuunata pökät sopiviksi. Eilen katsoessamme Viisi Legendaa -leffaa purkasin koko vyötärönauhan pois ja siinä olikin tekemistä. Noin tuhatmiljoonaa tikkiä purettuani olin ihan loppu ja jätin ompeluosuuden tälle päivälle. Nyt sitten ompelin ensin vyötärönauhan päälipuolen ('päälipuoli' ei kyllä näytä eikä tunnu oikealta sanalta, mutta menköön, kun en parempaakaan tähän hätään keksi) kiinni pöksynreunaan. Sen jälkeen käänsin vyötärönauhan kaksinkerroin ja ompelin toisen reunan kiinni aiempaan saumaan housun sisäpuolelle. Lopuksi tikkasin vielä päältä suoralla ompeleella siistin tikin, joka tasoitti hieman aaltoilevan sauman mukavasti.





En siis laittanut vyötärölle mitään kuminauhaa. Näiden on tarkoitus olla kotihousut, joten riittää, kun ne juuri ja juuri pysyvät päällä. Eivät muuten kiristä eivätkä purista enää!


Collarikangasta on myös viimeisin hankintani: ihana iso collegepaita, jonka bongasin paikallisesta Seppälästä. Parikymppiä se muistaakseni maksoi ja tykkään tästä ihan kamalasti!


Paidassa on toisella olkapäällä strassikeskittymä ja kimaltavia ihanuuksia on ripoteltu paidan etuosaan muutenkin. Tyylin täydentävät pudotetut hihat. Enpä olisi uskonut, että vielä joskus tykkäisin 'kolitsipaidasta' näin paljon! Kapoisien pöksyjen kanssa paita on kertakaikkiaan ihana.

Iloista sunnuntaipäivän jatkoa toivottelee nimimerkki 80-luvulle jämähtänytkö?




lauantai 2. marraskuuta 2013

Kultaa ja omenoita

Tämä viikko on ollut kerrassaan eriskummallinen. Tai viikko sinänsä on ollut tavanomainen, mutta tapahtumat ovat epätavallisempaa lajia. Hmm, mennäänkö asiaan?

Tällä viikolla sain tunnustuksen työstäni. Kyseessä ei ollut ihan mikä tahansa palkinto, vaan Gold Award. Meidän yrityksessä tasot ovat President's Award, Gold Award ja Silver Award. Useampi Silver on vuosien varrella kohdalleni osunut, mutta tämä Gold oli minulle lajissaan ensimmäinen ja sain sen "pitkäjänteisestä työstä talon prosessien eteen", noin lyhyesti sanottuna. Ihan kiitettävän muhkea rahallinen korvauskin on tulossa. Täytyy sanoa, että kyllähän tämä kovasti ilahduttaa harmaan pimeyden keskellä.


Kuinka ollakaan, samana iltana kotiin mennessäni Hidalgo tuli norkoilemaan vessan ovelle iltatoimia tehdessäni: 'no kun olis yks juttu'. No kerro nyt hyvä mies! 'No kun joulupukki hoiti hommansa etuajassa, niin haluatko sun joululahjan nyt vai jouluna?' Hihii, arvasin jo, että hän tarkoitti uutta puhelinta. Olen nimittäin saanut nykyisen iLuurini Hidalgolta joululahjaksi muutama vuosi sitten ja nyt kun hänellä itsellään on jo uudempi versio, niin olen vihjannut uuden luurin 'tarpeellisuudesta'...



Siinä se nyt sitten on! iPhone 5c! Oon kyllä aika liekeissä ja otettu. Noissa älypuhelimissa on jotain maagista. Minusta on ihana katsella ja kokeilla, miten hauskasti ja älykkäästi se toimii....nooh, TIETYSTI on jotain juttuja, mitä itse tekisin toisin, mutta pääsääntöisesti kyse on todella ÄLYpuhelimesta. Näin blondille se ei oo paha juttu ;-)

Juu nääs. Yksi kultainen juttu vielä. Olen ihan täpinöissä (enkä taida olla ainut), sillä meillä on viikon päästä työpaikan pikkujoulut ja teemana on Bond 007! Onhan se hifistelijäin mielestä ehkä sou lääst siison (Bondhan täytti 50 vuotta jo viime vuonna), mutta parempi myöhään kuin ei lain. Olen itse järjestelytoimikunnassa ja kultainen kuume nousee..... Sain viikolla hankittua (tietenkin kultaisen) puvun Stockalta. Kengät löytyivät naurettavaan hintaan (42 euroa!!!) Sokokselta ja ne ovat tosi mageet. Mustan pikkupussukan olen saanut Hidalgon tädiltä Ruotsista. Ei muuten ole ensimmäinen käyttökelpoinen laukku/pussukka, jonka olen tältä samaiselta tädiltä saanut. Ihan kiva, kun ottaa huomioon, että kyseinen täti on 70-vuotias!!!



Aamuhämärissä, kun muu perhe vielä nukkui, tekaisin korvikset äitini jäämistöistä löytyneistä kahdesta parista yhdistämällä.




Aika mukavat korviksethan niistä tuli. Kynsilakkoja täytyy vielä kokeilla. Luulen, että päädyn lopulta musta-kulta-yhdistelmään...

Hyvää lauantai-illan jatkoa!